Haaveissa Dubai

Al Mamzar Beach Park @Dubai
Unelmia ja haaveita! Niitä ne vielä tässä vaiheessa ovat. On ihan parasta, että oma rakas puoliso ja kumppani haaveilee samasta. Usein elämää vain eletään, töitä tehdään ja arki rullaa eteenpäin.

Nyt kuitenkin meillä on selkeästi yhteinen unelma ja tavoite. Se on vaan niin siistiä! Intoa on välillä niin paljon etten meinaa malttaa edes nukkua. Ystävät ja sukulaiset saavat varmasti kuulla Dubaista ihan kyllästymiseen saakka.

Jaksamista heille <3

Ihastuminen tähän lämpimään maahan tuli yllättäen. Olin aiemmin ajatellut, ettei Dubai edes kummemmin minua kiinnosta. Kuitenkin jo loman ensimmäisinä päivinä aloimme miettimään Dubaihin muuttoa.

Tuumasta toimeen ja asioita järjestelemään. Monta asiaa on selvitettävänä ja pohdittavana. Asunnot, irtaimisto, lasten koulut ja miljoona muuta juttua. Mitä kaikkea lähtee mukaan ja mikä on taloudellisesti kannattavaa ja järkevää. Vieraan kielen kanssa tulee myös varmasti olemaan omat haasteensa. Onneksi Dubai niin kansainvälinen paikka, että englannilla pärjää erinomaisesti. Oma kielitaito on ihan ok hallussa, saan asiat hoidettua ja pystyn keskustelemaan. Lapsista vanhimmalla on jo muutama vuosia englannin opiskelua takana ja uskon että hän pärjää hyvin koulussa ja osaa hoitaa tarvittavat asiat. Nuoremmille taas kieli on täysin vieras ja varmasti koulun alkaminen on haastavampaa. Onneksi tässä on aikaa opetella, jotta heillekin muutto ja koulun aloitus olisi helpompaa.

Seuraava reissu Arabiemiraatteihin on jo varattu maaliskuun lopulle. Matkalla on tarkoitus tutustua asuinalueisiin, lasten kouluihin ja luoda kontakteja. Olen myös sopinut yhden työtapaamisen paikalliseen kampaamoon. Jännää ja innostavaa!

                                                                                                    Desert safari @Dubai


Vielä muuttoa ei voi sanoa varmaksi, huomisestahan ei tiedä ja toki mieli voi muuttua. Kovasti kuitenkin nyt yritetään saada tämä homma toimimaan ja toivotaan, että ensi talvena muutto on jo tehty :).


- Minna


Kommentit

Suositut tekstit